Nyt pääsin vaihteeksi vauhtiin vauvantarvikkeiden kanssa. Eikös jokainen vauva tarvitsekin ihan oman unirätin? Oma vauva ei tosin omastaan koskaan ole välittänyt, mutta sillä ei ole niin väliä, koska se oli ostettu yksilö. Tässä kaverin tulevan vauvan rätti.

Ja vielä avonaisena

Nallukan pää ja siniset raidat on Novitan Samosta ja valkoinen on Novitan Spektriä. Olipas kiva virkata pitkästä aikaa.

Yleisön pyynnöstä myös no poo -kokemuksia. Ennen siis hiukseni saivat shampooannoksensa päivittäin, päänahasta lähti rapsutellen töhnää, päänahka myös hilseili ja hiukset itsessään olivat kahisevan kuivat ja hapsottavat. Kaksi päivää pää sai tulla toimeen pelkällä kuumalla vedellä. Päänahka on puhdas, hiukset ei ole kuivat. Hiukkasen rasvaiset, mutta yllättävän hyvin se kuuma vesikin on sitä rasvaa puhdistanut, ei ole ollenkaan sellaista liimalettiä. Tänään aamulla oli sen verran töhnäinen olo päässä, että pyöräytin shampoopalaa käsissä ennen hiustenpesua. Hyvin tuntui pieni annos riittävän.

Kiitos kehuista, Sylvi ihan punastui