Meinasin jo jatkaa villatakkini tekoa, kun huomasin että pikkumies oli jemmannut äitin palmikkopuikon jonnekin. Piti ostaa uusi, mutta kun sitä ei ollut vielä olemassa kun halusin neuloa niin piti aloittaa jälleen uudet sukat. Vanha tuttu viistosukka, lankana regian nelivärinen sukkalanka, joka näytti yllätyksekseni sukassa paljon kivemmalta kuin kerässä.

Nämä ovat menossa lahjaksi, toivon vaan kovasti että mahtuvat saajansa jalkaan. Ovat omaan jalkaan aika tiukat, enkä osaa ihan arvioida saajan jalan kokoa. Mutta onneksi tykkää napakoista sukista.

Sukista jääneistä jämälangoista olen saanut aikaiseksi pari vauvan pipoa Jorviin. Tuo punainen on sen verran pikkuinen, etten ole vielä päättänyt, lähetänkö sen Jorviin keskosen varalta vai annanko sen omalle vauvanukelleni, joka asuu toistaiseksi vanhempieni luona odottamassa että saan oman tytön.