Parasta tulla, puikoilta nimittäin tuli kesätakki pienelle pojanpalleroiselle. Vaikka istuukin omalle pojalle varsin mainiosti, tämä on menossa lahjaksi. Olin kahden vaiheilla, olisinko sittenkin pitänyt itse, mutta sitten olisi ollut sama ongelma kuin aikaisemmin, mitä lahjaksi? Miksei pojille suunnitella enempää malleja?

Lankana oli Samos ja sitä meni aika reippaasti, muistaakseni 8-9 kerää. Koko takki on ainaoikeinneuletta. Ohje on Novitan syksy 2009 -lehdestä. Ohjeessa takki on raidallinen ja se on tehty seiskaveikasta. Mulla vaan sattui olemaan Samosta iso kasa kun vuosi sitten innostuin niistä käsipyyhkeistä ja vähän yliarvioin innostustani